MariaTolppanen

Käenpoikasesta puoluejohtajaksi

 

 

Jos käenpoikasta rinnallaan kasvattaa, on syytä varautua siihen, että se valtaa lopulta koko pesän. Näin kävi Persuille. Jussi Halla-aho kasvoi ja voimistui Soinin siipien suojassa. Välillä kuritettiin erottamalla ryhmästä rasististen kirjoitusten takia, välillä kukitettiin loistavien vaalivoittojen takia. Jussi oli hyvä poikanen - välillä. 

Oppivuosien aikana Halla-aho ei taipunut. Hän keskittyi omaan oppiinsa, puhtaaseen rasismiin ja aselakeihin. Viimein Persut päättivät laittaa hänet turvaan kauas EU:hun, jonne kotimaan kitinät eivät kuulu, kuten Soini kuvaili omaa meppi-aikaansa. 

Mutta niin siinä sitten kävi, että poikanen syöksi kasvattajansa syövereihin. Mutta Soini näytti voimansa; häntä eivät poikaset potki. Kun käenpojasta tuli Persujen puheenjohtaja, Soini kokosi pesueen kuuliaiset poikasensa yhteen ja perusti oman ryhmän eduskuntaan. Tosin samalla soinilaisilta meni poliittinen koti. Nyt huterassa majassa asustaa parikymmentä kuuliaista, heidän mukanaan pesueen helmet, viisi ministeriä.

Vaikka Halla-ahon valinta tuntui ensin järistyttävän koko Suomea ja maan hallitusta, ei Suomen poliittinen perusta heilunut. Sipilä tosin ennätti jo lennättää omalla lentokoneellaan hallituksensa eropaperin  Kultarannan porteille. Yksi puhelinsoitto aiheutti u- käännöksen ja esti hallituskriisin. Soinilaiset olivat perustaneet oman ryhmän eduskuntaan. Sitten Perussuomalaisten siipirikko, Uusi vaihtoehto, keskusta ja kokoomus löivät hynttyyt yhteen. Se ei ollut edes vaikeaa, olivathan Soinin Perussuomalaiset toimineet menestyksekkäästi porvarihallituksen apu-pokana kaksi vuotta. 

Suomen hallituspolitiikassa ei siis muutu mikään. Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo jatkuu. Eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, lapsiperheet, sairaat ja vammaiset sekä nyt myös pienipalkkaiset julkisen sektorin työntekijät joutuvat syöttämään rikkaitten säästöporsaita. Kaverikapitalismi kukoistaa, köyhiltä otetaan ja annetaan rikkaille. Hallituksen mukaan rikkailta ei voi ottaa, koska silloin nallet jättävät Suomen ja vievät rahansa Ruotsiin tai muualle

Kahden vuoden päästä on eduskuntavaalit. On mielenkiintoista nähdä keitä on mukana. Nouseeko siipirikko lentoon? Rasismin mahdollinen nousu kauhistuttaa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Loikkarin kohtalo voi olla joskus hyvinkin karu seuraavissa vaaleissa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Eikä ole tainnut kirjoittajakaan muistamssa omia kirjoituksiaan. Hyvä on syytellä Jussia, vaikka on ollut käenpoikasena Soinin suojissa.

https://yle.fi/uutiset/3-8978910

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000002896448.html

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Mikä lintu Soini tässä käki vertauksessa on?
- Oikeuskansleri ei ole muuten ottanut kantaa tämän loikkareilla kootun hallituksen laillisuudesta, oikeuskansleri ei ole virassaan.

"Kukkumisen lisäksi käki tunnetaan siitä, että se on niin sanottu pesäloinen. Käet eivät haudo omia muniaan eivätkä huolehdi itse poikasistaan, vaan ne munivat muiden lintujen pesiin. Aikuisena käkinaaras munii sen lajin pesään, jonka joukossa se on itse poikasena varttunut.

Monet linnut kuitenkin puolustavat pesäänsä. Miten siis on mahdollista, että käki onnistuu munimaan minne lystää?

Cambridgen yliopiston tutkijoiden mukaan jotkin käkinaaraat ovat kehittäneet höyhenpeitteen, joka muistuttaa hyvin paljon varpushaukan vaatetuista. Koska varpushaukka on monien laululintujen luontainen vihollinen, ne ovat tottuneet pysymään loitolla sen näköisistä siivekkäistä".

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kaki_munii_m...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Heh,demareissa munitaankin vain omaan pesään. :D

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Oletko selkärangattomuuden lisäksi vielä tyhmä? Luuletko todella, että ihmiset unohtavat puheesi olessasi persuissa. Et tule pääsemään enää yksissäkään vaaleissa läpi.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

Sinullakin olisi vielä mahdollisuus peruuttaa päätöksesi. Kun on selvinnyt millainen salaliittojärjestely Soinilla on taustalla ollut käynnissä, on varsin ymmärrettävää että tunnekuohussa päätökset aina eivät ole rationaalisia.
Pelasta poliittinen urasi.

PS. Eipä mennyt ihan putkeen kommenttini. Mariahan loikkasi jo vuosi sitten. Tällä lailla sitä hämäläinenkin pääsi vihdoin kartalle.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Rasismin mahdollinen nousu kauhistuttaa."

Sitä vaaraa tämä operaaatio ei poistanut, mutta kenties Soini ja kumppanit ennättävät hallituksessa punoa kahdessa vuodessa jonkun juonen jolla rasismin nousu estetään seuraavissa vaaleissa.

Ehkä asian voisi hoitaa jotenkin lainsäädäntöteitse, vaikka niin että rasimista tuomion saaneilta estetään pääsy yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen politiikan kautta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Vai että oikein tuollaista toivot. Luehan Enbusken blogikirjoitus, niin huomaat Soinin olevan rasismin "isä".

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Soinin tarkoitus oli perustaakin ideologialtaan populistinen oikeistopuolue, siellä on myös rasisteja. Itse hän on ihaillut Itävaltalaista oikeistopopulisti Jörg Haideria. Näiden siivellä hän on kasvattanut PS siihen mitä se oli. Nyt se jää pienpuolueeksi ja UV kuihtuu pois. Tämä on toki demarien etu.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Mihin luulet niiden 500 000 perussuomalaisten äänestäjän äänen menevän, sossuille vai?

Toimituksen poiminnat